Sveitsiläinen kellovalmistaja Maurice Lacroix päätti julkaista vuoden 2022 kesäkautta varten kymmenen räiskyvän kirkasta uutuutta tunnetusta Aikon-mallistostaan. Uutuusmalleissa painopiste on estetiikan lisäksi luonnonsuojelussa; kellojen rungon pääraaka-aineena on merestä kerätyistä muovipulloista valmistettu luja materiaali. Kellot on julkaistu yhteistyössä merien muoviroskan uudelleenkäyttöön erikoistuneen Tide Ocean SA -yrityksen kanssa. Yritys kerää meristä muoviroskaa ja muuntaa sen monimutkaisen prosessin avulla käyttökelpoiseksi materiaaliksi. Valmistajan mukaan yhden kellon valmistukseen pakkauksineen kuluu noin 17 merestä kerättyä muovipulloa. Jos kellojen materiaali on huomionarvoista niin samoin on niiden ulkoasukin: Maurice Lacroix ei todellakaan ujostellut värien valinnassa, vaan päätti sukeltaa suoraan syvään päätyyn. Lopputuloksena on kymmenen toinen toistaan pirteämpää kelloa, jotka ovat kuin luotuja kesän rientoihin. Kelloja katsellessa kirkkaiden värivaihtoehtojen lisäksi huomio kiinnittyy kellotaulujen upeaan aaltokuviointiin, joka tuo niihin huomattavasti tekstuuria. Räikeiden värien ja erikoismateriaalien alta kelloista paljastuu Maurice Lacroix’n tuttu Aikon-tyyli. Integroitu ranneke, virtaviivaisen kapeat osoittimet ja sporttinen ulkokehä kaikki ovat tuttuja alkuperäisestä Aikon-mallistosta. Merestä alkunsa saanut kello ei myöskään vettä kaihda. Kaikki #tide-malliston kellot ovat vesitiiviitä 100 metriin asti ja niistä löytyy ruuvilukitusnuppi. Kellot ovat kooltaan 40mm leveitä ja niiden sisällä tikittää laadukas kvartsikoneisto. Tämä urheilullinen, lähes Suomi-teemainen #tide-Aikon tulee taatusti keräämään katseita niin ranteessa kuin ranteessa. Kellolla on viiden vuoden takuu. Kuoren koko: 40 mm Vesitiiviys: 100M
586€ Sis. Toimitus
kulta-center.com/fi Lue lisääHamilton Ventura H24211852 Rannekello Koko 24mm x 36,5mm Alkuperäinen Ventura, joka lanseerattiin vuonna 1957, teki kellonvalmistuksen historiaa maailman ensimmäisenä sähköisenä paristokäyttöisenä kellona. Rohkean ja erottuvan muotoilunsa ansiosta siitä tuli nopeasti ikoni ja keräilyesine. Venturan uusin inkarnaatio on uskollinen kunnianosoitus alkuperäiselle ja heijastaa vuosisadan puolivälin modernin suunnittelun uraauurtavaa kilpimäistä muotoa.
1065€ Sis. Toimitus
kulta-center.com/fi Lue lisääSveitsiläinen kellovalmistaja Maurice Lacroix päätti julkaista vuoden 2022 kesäkautta varten kymmenen räiskyvän kirkasta uutuutta tunnetusta Aikon-mallistostaan. Uutuusmalleissa painopiste on estetiikan lisäksi luonnonsuojelussa; kellojen rungon pääraaka-aineena on merestä kerätyistä muovipulloista valmistettu luja materiaali. Kellot on julkaistu yhteistyössä merien muoviroskan uudelleenkäyttöön erikoistuneen Tide Ocean SA -yrityksen kanssa. Yritys kerää meristä muoviroskaa ja muuntaa sen monimutkaisen prosessin avulla käyttökelpoiseksi materiaaliksi. Valmistajan mukaan yhden kellon valmistukseen pakkauksineen kuluu noin 17 merestä kerättyä muovipulloa. Jos kellojen materiaali on huomionarvoista niin samoin on niiden ulkoasukin: Maurice Lacroix ei todellakaan ujostellut värien valinnassa, vaan päätti sukeltaa suoraan syvään päätyyn. Lopputuloksena on kymmenen toinen toistaan pirteämpää kelloa, jotka ovat täydellisiä kesän rientoihin. Kelloja katsellessa kirkkaiden värivaihtoehtojen lisäksi huomio kiinnittyy kellotaulujen upeaan aaltokuviointiin, joka tuo niihin huomattavasti tekstuuria. Räikeitä värejä ja erikoismateriaalia syvemmältä tarkasteltaessa kelloista löytyy Maurice Lacroix’n tuttu Aikon-tyyli. Integroitu ranneke, virtaviivaisen kapeat osoittimet ja sporttinen ulkokehä kaikki ovat tuttuja alkuperäisistä Aikoneista. Merestä alkunsa saanut kello ei myöskään vettä kaihda. Kaikki #tide-malliston kellot ovat vesitiiviitä 100 metriin asti ja niistä löytyy ruuvilukitusnuppi. Kellot ovat kooltaan 40mm leveitä ja niiden sisällä tikittää laadukas kvartsikoneisto. Tämä tyylikkään keltamusta #tide-Aikon taatusti kiinnittää huomion niin ranteessa kuin ranteessa. Kellolla on viiden vuoden takuu. Kuoren koko: 40 mm Vesitiiviys: 100M
586€ Sis. Toimitus
kulta-center.com/fi Lue lisääSveitsiläinen kellovalmistaja Maurice Lacroix päätti julkaista vuoden 2022 kesäkautta varten kymmenen pirteän kirkasta uutuutta tunnetusta Aikon-mallistostaan. Uutuusmalleissa painopiste on estetiikan lisäksi luonnonsuojelussa; kellojen rungon pääraaka-aineena on merestä kerätyistä muovipulloista valmistettu luja materiaali. Kellot on julkaistu yhteistyössä merien muoviroskan uudelleenkäyttöön erikoistuneen Tide Ocean SA -yrityksen kanssa. Yritys kerää meristä muoviroskaa ja muuntaa sen monimutkaisen prosessin avulla käyttökelpoiseksi materiaaliksi. Valmistajan mukaan yhden kellon valmistukseen pakkauksineen kuluu noin 17 merestä kerättyä muovipulloa. Jos kellojen materiaali on huomionarvoista niin samoin on niiden ulkoasukin: Maurice Lacroix ei todellakaan ujostellut värien valinnassa, vaan päätti sukeltaa suoraan syvään päätyyn. Lopputuloksena on kymmenen toinen toistaan räikeämpää kelloa, jotka sopivat täydellisesti kesän rientoihin. Tide-malliston eräänlaisena outolintuna tämä katu-uskottava täysmusta kello tarjoaa tervetullutta vastapainoa toinen toistaan kirkkaammille sisarmalleilleen. Käänteisestä näkökulmasta tarkasteltuna tämäkin täymusta versio sopii erinomaisesti kesäkelloksi tietynlaisena vastalauseena kesäkellojen tyypillisen kirkkaita värejä vastaan. Tässäkin mallissa taulua tarkasteltaessa kiinnittyy huomio sen vangitsevaan aaltokuviointiin, joka löytyy jokaisesta #tide-malliston Aikonista. Merestä alkunsa saanut kello ei myöskään kastumista pelkää, sillä kaikki #tide-malliston kellot ovat vesitiiviitä 100 metriin asti ja niistä löytyy ruuvilukitusnuppi. Kellot ovat kooltaan 40mm leveitä ja niiden sisällä tikittää luotettava kvartsikoneisto. Kellolla on viiden vuoden takuu. Kuoren koko: 40 mm Vesitiiviys: 100M
586€ Sis. Toimitus
kulta-center.com/fi Lue lisääMusta Roamer Competence Skeleton III -rannekello upealla skeletonkellotaululla. Ruostumattomasta teräksestä valmistettu rannekello on varustettu sveitsiläisellä automaattikoneistolla, jossa on 45 tunnin käyntuvara. Kuoren koko: 43 mm
601€ Sis. Toimitus
kulta-center.com/fi Lue lisääKlassisen tyylikäs naisten Maurice Lacroix Eliros Date -rannekello ruostumattomasta teräksestä valmistetulla, ruusukullanvärisellä kuorella, ruskealla nahkarannekkeella ja valkoisella kellotaululla, jota koristaa 8 timanttia (SI, Wesselton, 0.04ct). Kuoren koko: 30 mm
714€ Sis. Toimitus
kulta-center.com/fi Lue lisääSveitsiläinen kellovalmistaja Maurice Lacroix päätti julkaista vuoden 2022 kesäkautta varten kymmenen räiskyvän kirkasta uutuutta tunnetusta Aikon-mallistostaan. Uutuusmalleissa painopiste on estetiikan lisäksi luonnonsuojelussa; kellojen rungon pääraaka-aineena on merestä kerätyistä muovipulloista valmistettu luja materiaali. Kellot on julkaistu yhteistyössä merien muoviroskan uudelleenkäyttöön erikoistuneen Tide Ocean SA -yrityksen kanssa. Yritys kerää meristä muoviroskaa ja muuntaa sen monimutkaisen prosessin avulla käyttökelpoiseksi materiaaliksi. Valmistajan mukaan yhden kellon valmistukseen pakkauksineen kuluu noin 17 merestä kerättyä muovipulloa. Jos kellojen materiaali on huomionarvoista niin samoin on niiden ulkoasukin: Maurice Lacroix ei todellakaan ujostellut värien valinnassa, vaan päätti sukeltaa suoraan syvään päätyyn. Lopputuloksena on kymmenen toinen toistaan pirteämpää kelloa, jotka sopivat täydellisesti kesän rientoihin. Kelloja silmäillessä pirteiden värivaihtoehtojen lisäksi huomio kiinnittyy kellotaulujen kauniiseen aaltokuviointiin, joka tuo niihin huomattavasti tekstuuria. Räikeitä värejä ja erikoismateriaaleja syvemmälle kurkistaessa kelloista paljastuu Maurice Lacroix’n tuttu Aikon-tyyli. Integroitu ranneke, virtaviivaisen kapeat osoittimet ja sporttinen ulkokehä kaikki ovat tuttuja alkuperäisestä Aikon-mallistosta. Merestä alkunsa saanut kello ei myöskään vettä kaihda. Kaikki #tide-malliston kellot ovat vesitiiviitä 100 metriin asti ja niistä löytyy ruuvilukitusnuppi. Kellot ovat kooltaan 40mm leveitä ja niiden sisällä tikittää laadukas kvartsikoneisto. Ekstralisänä tästä naisellisen vaaleanpunaisesta #tide-Aikonista löytyy kimalletut indeksit. Kellolla on viiden vuoden takuu. Kuoren koko: 40 mm Vesitiiviys: 100M
722€ Sis. Toimitus
kulta-center.com/fi Lue lisääSveitsiläinen kellovalmistaja Maurice Lacroix päätti julkaista vuoden 2022 kesäkautta varten kymmenen pirteän kirkasta uutuutta tunnetusta Aikon-mallistostaan. Uutuusmalleissa painopiste on estetiikan lisäksi luonnonsuojelussa; kellojen rungon pääraaka-aineena on merestä kerätyistä muovipulloista valmistettu luja materiaali. Kellot on julkaistu yhteistyössä merien muoviroskan uudelleenkäyttöön erikoistuneen Tide Ocean SA -yrityksen kanssa. Yritys kerää meristä muoviroskaa ja muuntaa sen monimutkaisen prosessin avulla käyttökelpoiseksi materiaaliksi. Valmistajan mukaan yhden kellon valmistukseen pakkauksineen kuluu noin 17 merestä kerättyä muovipulloa. Jos kellojen materiaali on huomionarvoista niin samoin on niiden ulkoasukin: Maurice Lacroix ei todellakaan ujostellut värien valinnassa, vaan päätti sukeltaa suoraan syvään päätyyn. Lopputuloksena on kymmenen toinen toistaan räikeämpää kelloa, jotka sopivat täydellisesti kesän rientoihin. Kelloja katsellessa pirteiden värivaihtoehtojen lisäksi huomio kiinnittyy kellotaulujen yksityiskohtaiseen aaltokuviointiin, joka tuo niihin huomattavasti tekstuuria. Räikeitä värejä ja erikoismateriaaleja syvemmälle kurkistaessa kelloista paljastuu Maurice Lacroix’n tuttu Aikon-tyyli. Integroitu ranneke, virtaviivaisen kapeat osoittimet ja sporttinen ulkokehä kaikki ovat tuttuja alkuperäisestä Aikon-mallistosta. Merestä alkunsa saanut kello ei myöskään vettä pelkää. Kaikki #tide-malliston kellot ovat vesitiiviitä 100 metriin asti ja niistä löytyy ruuvilukitusnuppi. Kellot ovat kooltaan 40mm leveitä ja niiden sisällä tikittää laadukas kvartsikoneisto. Lisämausteena tästä muodikkaan vaaleansinisestä #tide-Aikonista löytyy kimalletut indeksit. Kellolla on viiden vuoden takuu. Kuoren koko: 40 mm Vesitiiviys: 100M
722€ Sis. Toimitus
kulta-center.com/fi Lue lisääDe Sander Voyage GMT - Stainles steel & Blue on näyttävä klassisesti muotoilti 40mm kokoinen GMT kello, jonka taulun kauniit yksityiskohdat luovat syvyyttä. Sekstanteista innoituksensa saaneet osoittimet ovat paitsi näyttävät myös lisäävät luettavuutta ja ne on pinnoitettu vihreänä hehkuvalla lumeaineella. Safiitilasi ja kierrelukittavan nupin takaama 100M/10ATm vesitiiviy ekevät kellosta huolettoman käyttää kaikissa tilanteissal. Kello on varustettu kolmella rannekkeella: krokotiilikuvioitu nahka, sailscloth tekstiili sekä tikattu nahka, joissa kaikissa pikakiinnitys ominaisuus helpon rannekeen vaihtamisen takaamiseksi.
760€ Sis. Toimitus
kulta-center.com/fi Lue lisääHuippulaadukkaasta polykarbonaatista valmistettu Montblanc Cabin Compact Trolley -matkalaukku, jossa nahkaiset yksityiskohdat. Laukun mitat on suunniteltu niin, että se mahtuu käsimatkatavaroihin. Koko: 38 x 23 x 55cm (37L)
805€ Sis. Toimitus
kulta-center.com/fi Lue lisääKaunis naisten Raymond Weil Toccata -rannekello hopeanvärisellä nahkarannekkeella ja teräskuorella, jossa on myös ruusukullanväriä. Kellon taulu on kaunis helmiäinen ja siinä on 8 timanttia. Kuoren koko: 22.6 mm x 28.1 mm
903€ Sis. Toimitus
kulta-center.com/fi Lue lisää